PLANEETAN ARKISTOJA

  Päätin 13-vuotiaana ryhtyä taiteilijaksi. Viihdyin parhaiten kynien ja omien ajatusteni parissa. Sen lisäksi päätökseeni vaikutti taiteilijuuteen liittämäni voimakas vapauden leima. Se, että saa seurata omaa polkua. Minua kutsuttiin toisinaan taivaanrannan maalariksi; miten kaunis ilmaus! Se vahvisti päätöstäni. Tahdoin olla juuri sellainen ihminen, joka luo väriä maisemaan. Nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin olen ylpeä 13-vuotiaasta itsestäni, joka uskalsi haaveilla ja uskoa omaan sisimpäänsä. Elämä taiteilijana on ollut monin tavoin rikasta. Eikä vähiten siksi, että se on opettanut lempeän ankaralla kädellä rakastamaan kaikkea mitä ympärilläni on, sen sijaan että haikailisin jotakin mitä minulla ei ole.    Taiteilija asettaa itsensä tietyllä tavalla tarkkailijan asemaan yhteiskunnassa. Katsomme hieman eri perspektiivistä maailman menoa, ikään kuin ulkopuolisin silmin. Kuvataiteilija toimii taidekentän marginaalin marginaalissa. Siinä oppii luottamaan omiin askeli...

Minä ja mies muutettiin kaupungista metsien keskelle, hämyiseen Hallakorpeen. Taakse jäi huippunopea, überrationaalinen, arvokriisissään kituva eurooppalainen yötä päivää valaistu elämä. Tilalle saapui auringon nousut ja laskut tai niiden puuttuminen, mehiläisten vuotuinen rytmi, syvyyksissä heräilevä suomalais-ugrilainen sieluntila sekä otsalamppu.     Periferiaan asettuminen, (niinkuin sen joku kaupunkilainen saattaisi määritellä), johdatti meidät yhteiskunnassamme ei niin arvostettujen asioiden äärelle; pimeyteen, tähtitaivaan ja metsien laajuuteen, itsetutkiskeluun. Rajan takaa tulleena huomasin pian ympäristön vaikutukset itsessäni. Vaistoni heräsivät, opin rakastamaan syvää pimeyttä, jossa täytyy luottaa vain omiin askeliin. Kodin piiri muuttui käsittämään myös ympäröivät metsät ja pellot. Maan äidillisyys tarttui minuun, aloin odottamaan lasta.    Niin, miksi yhteiskunnassamme ei arvosteta vaistoja, tunteita, pimeyttä, itsetutkiskelua, hoivaa, empatiaa? Nehän ...

Kokemuksia synnytyksestä        Odotin synnytystä lähinnä uteliaisuudella. Olen hieman extreme- henkinen nainen, joten kaikki uusi ja tuntematon kiehtoo minua. Siksi suhtauduin raskausaikaan ja tulevaan synnytykseen lähinnä seikkailuna. Olin toki valmistautunut synnytykseen hyvin, koko raskausaikani.  Kuitenkin noin puolitoista kuukautta ennen synnytystä aloin saada paniikkikohtauksia. Aivan järkyttävä levottomuus valtasi kehoni ja mieleni. Koin olevani yksin, eristyksissä, vaikka olisin ollut ihmisten keskellä. Kotikaan ei tuntunut oikein kodilta. Muistan, kuinka vaelsin useana päivänä lähimetsään, etsien jotakin, mitä en pystynyt nimeämään tai tunnistamaan. Kaipasin vain kipeästi jotakin.   En saanut nukuttua öisin ja sen takia huolestuin lapseni hyvinvoinnista. Kävin tapaamassa lääkäriä. Hän kirjoitti minulle reseptin johonkin rauhoittavaan kolmiolääkkeeseen. Ahdistuin entisestään. Olin koko raskausaikani noudattanut tarkkaan annettuja ruoka-aine ohjeist...

    Syksyllä 2024 valmistui poikkitaiteellinen esityksemme Maaemo. Ryhmämme taiteilijoina toimivat minun lisäkseni säveltäjä Tomi Räisänen sekä kanteletaiteilija Eva Alkula. Maaemo esitettiin osana Earth Songs-konserttitapahtumaa, jonka järjestäjänä toimi Tampere Raw.  Toteutin esityksemme osaksi muovijätteistä koostuvan, päälle puettavan veistoksen, Maaemon vaatteen. Veistoksen materiaalit keräsin Jäämeren ja Itämeren rannoilta. Pohjoisia merenrantoja värittää surullisen kirjava lajitelma yhdyskuntajätettä, jonka meri on sylkenyt sisuksistaan maalle.  Suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa Maaemo, Imbi, on mielletty perinteisesti kosmisena olentona, joka antaa elämän kaikelle kasvavalle. Merenrannoilta maaperään ja sitä kautta kaikkeen kasvavaan leviävä jäte herättää kysymyksiä nykyisestä suhteestamme Maaemoon. Koska kantele, varhaisemmalta nimeltään kannus on vanha shamanistinen soitin, päädyin käyttämään veistokseni esikuvana vanhoja shamaaniasuja. Ja kos...

    Eläydytäänpä hetkiseksi seuraaviin tapahtumiin ja yritetään samalla tarkkailla tunteita, joita ne herättävät: Adolf Hitler leikkimässä rakkaan Blondi-koiransa kanssa. Dalai Lama nauttimassa liha-ateriaa. Vladimir Putin lapsena, nälkiintyneenä, köyhyyden ja syvällisen surun keskellä. Äiti Teresa vastaanottamassa rahalahjoitusta Haitin diktaattorilta, joka on syytettynä korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista. Tapahtumat eivät äkkiseltään tunnu todellisilta, vaikka tosia ovatkin. Näiden mielikuvien kautta tulee pohtineeksi, missä kulkee raja oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä? Onko ylipäätään olemassa täysin hyvää tai pahaa ihmistä?   Toteutin keväällä 2024  All we need is empathy!?  -nimisen teoksen Örön saarelle. Saari on ollut sotilaskäytössä ja suljettuna yleisöltä Venäjän vallan ajoista lähtien, aina vuoteen 2015 asti. Vietin saarella kuukauden teostani työstäen. Teos oli esillä vanhassa asevarastossa ja se koostui valtioiden, kansallisuuksien ja m...