TAIVAANRANNAN MAALARI

 Päätin 13-vuotiaana ryhtyä taiteilijaksi. Viihdyin parhaiten kynien ja omien ajatusteni parissa. Sen lisäksi päätökseeni vaikutti taiteilijuuteen liittämäni voimakas vapauden leima. Se, että saa seurata omaa polkua. Minua kutsuttiin toisinaan taivaanrannan maalariksi; miten kaunis ilmaus! Se vahvisti päätöstäni. Tahdoin olla juuri sellainen ihminen, joka luo väriä maisemaan. Nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin olen ylpeä 13-vuotiaasta itsestäni, joka uskalsi haaveilla ja uskoa omaan sisimpäänsä.

Elämä taiteilijana on ollut monin tavoin rikasta. Eikä vähiten siksi, että se on opettanut lempeän ankaralla kädellä rakastamaan kaikkea mitä ympärilläni on, sen sijaan että haikailisin jotakin mitä minulla ei ole. 

 

Taiteilija asettaa itsensä tietyllä tavalla tarkkailijan asemaan yhteiskunnassa. Katsomme hieman eri perspektiivistä maailman menoa, ikään kuin ulkopuolisin silmin. Kuvataiteilija toimii taidekentän marginaalin marginaalissa. Siinä oppii luottamaan omiin askeliinsa, kunhan ei anna periksi. 

 

Huomaan, että minua on viime aikoina alkanut vaivata tietty pelottelun ilmapiiri yhteiskunnassamme. Ihmisiltä nakerretaan tulevaisuuden uskoa milloin milläkin asialla. Pelottelulla ihminen saadaan helposti lamautettua. Yksi hallinnan muoto sekin. Ikään kuin elämä itsessään olisi jotakin, mitä pitäisi lähtökohtaisesti pelätä ja varoa. Mikä epäluottamuslause elämää kohtaan! 

Jos jotakin pelkään niin sitä, että maassamme on kohta laumoittain itsensä tarpeettomiksi tuntevia ja oman äänensä suhteen kuuroiksi tulleita ihmisenalkuja, jotka pakenevat todellisuutta virtuaalimaailmaan. Heiltä on viety usko tulevaan ja rohkeus heittäytyä elämä- nimisen verkon päälle, joka kyllä kannattelee, kun siihen luottaa.

 

Taiteilijaksi ryhtymistä pidetään oikotienä köyhyyteen. No on siinä ehkä jossain määrin perääkin, mutta vaa'an toisessa kupissa on rikkaaksi koettu elämäntyö ja tietty henkinen vapauden kokemus. Että ei ole täysin kahlittu koneiston osaksi. Olen elättänyt itseni pääasiassa omalla taiteellisella työlläni, joka on tuonut täysin riittävän määrän aineellista hyvinvointia elämääni. Matkalle on mahtunut myös työskentelyä kellokortitetussa laitoksessa (työnantaja- miksi et luota työntekijääsi?), muille taiteilijoille assistenttina toimimista, pullojen keräilyä, opetustyötä, myös lyhyitä jaksoja "työttömänä olemista" (lainausmerkeissä siksi, että taiteilijalta eivät työt lopu koskaan, ainoastaan palkkatulot toisinaan). Koskaan en ole menettänyt elämänuskoani sen takia, että kuuntelin omaa sisintäni ja päätin ryhtyä taiteilijaksi. Taiteesta olen ammentanut aina voimaa kun elämä on opettanut rankemmalla kädellä.

 

Jos meille jotakin on annettu eväiksi tähän elämäämme, niin oma sisimpämme ja pituudeltaan ennalta arvaamaton määrä elinaikaa. Miettikäämme siis tarkoin, kuinka niitä hyödynnämme.