ALL WE NEED IS EMPATHY!?




 

 

Eläydytäänpä hetkiseksi seuraaviin tapahtumiin ja yritetään samalla tarkkailla tunteita, joita ne herättävät: Adolf Hitler leikkimässä rakkaan Blondi-koiransa kanssa. Dalai Lama nauttimassa liha-ateriaa. Vladimir Putin lapsena, nälkiintyneenä, köyhyyden ja syvällisen surun keskellä. Äiti Teresa vastaanottamassa rahalahjoitusta Haitin diktaattorilta, joka on syytettynä korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista.
Tapahtumat eivät äkkiseltään tunnu todellisilta, vaikka tosia ovatkin. Näiden mielikuvien kautta tulee pohtineeksi, missä kulkee raja oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä? Onko ylipäätään olemassa täysin hyvää tai pahaa ihmistä?

 

Toteutin keväällä 2024 All we need is empathy!? -nimisen teoksen Örön saarelle. Saari on ollut sotilaskäytössä ja suljettuna yleisöltä Venäjän vallan ajoista lähtien, aina vuoteen 2015 asti. Vietin saarella kuukauden teostani työstäen. Teos oli esillä vanhassa asevarastossa ja se koostui valtioiden, kansallisuuksien ja moniarvoisuutta symboloivien lippujen osista. Ne limittyivät ja sekoittuivat toinen toisiinsa valonsäteen muodossa. Teoksen lähtökohtana toimi itse ammusvarasto, historiallisena rakennuksena, sekä sen käyttötarkoitus. Samaan aikaan kun ompelin teosta rantakallioilla, armeijalla oli menossa sotaharjoitukset. Suuria aluksia risteili horisontissa.

 

Teoksen nimi toimii yhtä aikaa kehotteena ja kysymyksenä: voisimmeko alkaa suhtautua toisiimme ja itseemme lähtökohtaisesti empaattisesti!? Ajallemme on tyypillistä polarisoida toisiamme, vaikka pohjimmiltamme olemme ihmisinä hyvin samanlaisia, samoine tarpeinemme ja toiveinemme. Teoksen kautta pyrin herättämään kysymyksen, tahtoisimmeko kohdata toisemme tasa-arvoisina ihmisyksilöinä kansallisuudesta, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ideologioista, statuksesta tai mistään muustakaan genrestä riippumatta? 

 

Kysymys pohdittavaksi: järkkyisikö maailman rauha, jos alkaisimme ajatella ja toimia sen ajatuksen pohjalta, että fyysisiä tai käsitteellisiä rajoja ei olisikaan ihmisten välillä? 






















Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ILMASTOVIISASTA METSÄNHOITOA, KIITOS!

Istun aamuauringon lämmittämällä kivellä entisen kotimetsäni reunassa. Kutsun sitä kotimetsäksi, koska Hallakorpeen muutettuamme metsä tuli osaksi kodinpiiriämme vaikka emme sitä omistaneetkaan. Aloin tuntea välittömästi suurta empatiaa metsää kohtaan. Metsä avohakattiin viime kesänä. Kun uskaltauduin ensimmäisen kerran paikalle hakkuun jälkeen, vaihteli tunteeni valtavasta surusta ja hämmennyksestä vihaan. En pystynyt yksinkertaisesti tunnistamaan ennen niin tuttua ja rakasta paikkaa. Aivoni yrittivät hahmottaa sijaintiani, mutta päänsisäinen kompassi pyöri ympyrää. Itkin tienpientareella edessäni avautuvaa näkymää. Metsä oli minulle henkilökohtaisesti hyvin rakas. Kävin metsässä päivittäin. Metsän kautta olen jäsentänyt omaa olemistani Hallakorvessa asuvana ihmisenä. Kun muutimme yksitoista vuotta sitten Janakkalaan, loin ensimmäisenä suhteen juurikin lähimetsiimme. Kuusten alla kävin nukuttamassa poikaani ensimmäiset kolme vuotta. Metsässä hän otti ensimmäiset askeleensa. Koronapand...
Lue lisää

RAJAVYÖHYKKEELLÄ

Kuva
Minä ja mies muutettiin kaupungista metsien keskelle, hämyiseen Hallakorpeen. Taakse jäi huippunopea, überrationaalinen, arvokriisissään kituva eurooppalainen yötä päivää valaistu elämä. Tilalle saapui auringon nousut ja laskut tai niiden puuttuminen, mehiläisten vuotuinen rytmi, syvyyksissä heräilevä suomalais-ugrilainen sieluntila sekä otsalamppu.     Periferiaan asettuminen, (niinkuin sen joku kaupunkilainen saattaisi määritellä), johdatti meidät yhteiskunnassamme ei niin arvostettujen asioiden äärelle; pimeyteen, tähtitaivaan ja metsien laajuuteen, itsetutkiskeluun. Rajan takaa tulleena huomasin pian ympäristön vaikutukset itsessäni. Vaistoni heräsivät, opin rakastamaan syvää pimeyttä, jossa täytyy luottaa vain omiin askeliin. Kodin piiri muuttui käsittämään myös ympäröivät metsät ja pellot. Maan äidillisyys tarttui minuun, aloin odottamaan lasta.    Niin, miksi yhteiskunnassamme ei arvosteta vaistoja, tunteita, pimeyttä, itsetutkiskelua, hoivaa, empatiaa? Nehän ...
Lue lisää

OLEMISEN SIETÄMÄTÖN KAUNEUS

Kuva
 Työhuoneeni seinällä on kuva 11-vuotiaan Margit Koretzovan maalaamasta vesivärityöstä. Siinä on kuvattuna aurinko, perhosia, kukkia ja toukka. Maalaus on tehty Terezinin keskitysleirillä vuonna 1944. Kuva puhuu minulle enemmän, kuin kaikki se virallinen teksti, mikä on päätynyt historiankirjoihin luettavaksi. Sen sijaan että ihmettelisin voittoja ja tappioita, minulle merkityksellistä on katsoa kuvaa, jossa pieni ihminen kiteyttää jotakin tavattoman olennaista elämästä. Kun ihminen lensi avaruuteen tutkiakseen Kuuta, tuli hän katsoneeksi Maata ulkoapäin. Ja mitä hän näkikään; kauneimman kuviteltavissa olevan luomuksen, paratiisin, joka leijuu loputtoman suuressa, alati laajenevassa avaruudessa. Ihminen havahtui ymmärtämään, että kaikki mitä maapallolla on, on yhtä elävää, hengittävää ja äärimmäisen haavoittuvaa olentoa.                           ...
Lue lisää